(DIY)HOME

VAATETUUNAILUJA

  Olen kova tuunaamaan huonekaluja ja harvemmin sitä tulee sisustuksen vuoksi marssittua kauppaan hakemaan uutta. Ainakaan komeroihin kurkkaamatta. Omaankin aimo kulauksen sellaista ”diy-sisustajan” vikaa.   Vaatteita puolestaan olen opetellut tuunaamaan vasta aikuisiällä. Kun huoli maailmantilasta on lasten saannin myötä kasvanut, olen kokenut mieleiseksi rakentaa vaatevarastot todellisilla lempivaatteilla. Ekologisinta kuluttamistahan on ostaa tarpeeseen sekä käyttää itse tuote loppuun saakka.   Joskus…

Read More

(DIY)HOME

TAVOITTEENA MUOVITON KEITTIÖ

Oletteko katsoneet Yle Areenasta Mot: Ihmeaineesta saasteeksi? Mikäli ette, katsokaa ihmeessä. Siinä on mikromuovi-ongelma sisällytetty hienosti vaivaiseen puolituntiseen.   Muovihan on aine, joka on ongelma jokaisessa elinkaarensa vaiheessa. Näin ollen pyrin siitä itse mahdollisimman pitkälti eroon, matka on vielä pitkä, mutta unelmissamme olisi vielä joku päivä rakentaa talo mahdollisimman ympäristöystävällisesti sekä muovittomasti. Urakka on kuitenkin helpoin aloittaa jatkamalla esikoisen odotusaikana…

Read More

(DIY)HOME

VAATE UUSIKSI

Vuonna 2016 lupauduin ostolakkoon. Tarkemmin sanottuna uusien vaatteiden ostolakkoon, johon ynnäsin kaiken muunkin turhan kuluttamisen, kuten sisustustuotteet. Vaatekaappimme päivittyminen oli kirpputorien, lahjoitusten (lähipiirissäni on tapana laittaa tarpeeton kiertoon), mutta myös kädentaitojen armoilla. Yksi lennokas ideanihan oli ruveta luomaan syrjäytetyistä vaatteistamme uusia. Idea tipahti taivaalta, kuin kananlento toivottomien ompelutaitojen vuoksi. Sain kuitenkin raivo-ompelemalla elvytettyä kolme vanhaa paitaani pikkuprinsessojeni pukimiksi.   Kauluspaidasta…

Read More