MEILLÄ KOTONA

MEILLÄ KOTONA

 

 

On ehkä hivenen hullunkurista, että opiskelen sisustajaksi, vaikka samaan aikaan kammoksun alati vaihtuvia sisustustrendejä. Muoti sinänsä ei ole ongelma, mutta kuinka monta joululiinaa yksi perhe tarvitsee? Tai mitä tapahtuu kaikille niille koristetyynynpäällisille sekä muille härpäkkeille mitä Jotex, Ikea ja muut sisustusihmisten pyhäiköt työntävät ovista ja ikkunoista minuuttitahdilla? Toisaalta onhan sitä moni vaatesuunnittelijakin ottanut kantaa kerskakulutukseen jättämällä välisesongit pois, niin kaipa alanvalintani on ajatusmaailmaani sovitettavissa.

 

 

 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmäksi koen asioiden, myös esineiden, historian. Meillä on ajallisesti todella kerroksellista. Vanhimmat esineet ja huonekalut ovat 1800-luvulta, uusimmat tältä vuodelta. On retroa, antiikkia, perittyä, tuunattua ja ostettua. Yhteinen sävel on useimmiten löydetty maalisudilla. En siis tosiaankaan lukeudu heihin, joiden mielestä kaikessa pitäisi säilyttää alkuperäinen lookki. Meillä olisi täällä varsinainen sekamelska…

Olen varsin luova päivittämään sisustusta, ilman kaupoissa hapuilua. Esimerkiksi isomummoni äidin virkkaamat pienet pitsiliinat ompelin tyynyliinoihin ja kaivattu ripaus bohoa laskeutui kotiimme. Mutta näistä oivalluksista lupaan tehdä lähiaikoina oman postauksensa.

 

 

Jaan myös sisustuksesta ja muusta elämästä kuvia instagramin puolella.

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *