(SECOND HAND)STYLE

PIKAMUODISTA

 

 

 

 

Vaateteollisuus on yksi maailman likaisimmista teollisuudenaloista. Se kätkee sisälleen hyvin monia ikäviä ilmiötä, kuten ympäristön saastuttamista sekä ihmisoikeuksien polkemista. Jopa orjuuttamista. Vaatebisnekseen mahtuu hyvin laajalti tekijöitä, eikä lopputuotteen myyntihinta kerro eettisyydestä taikka ekologisuudesta mitään. Mutta ikävä kyllä, pikamuoti ei ole kestävää.

 

Pikamuoti on nimensä mukaisesti pikamuotia. Se on muotia joka on valmistettu halvalla, halvoista materiaaleista sekä suunniteltu vanhenemaan. Viikkotahdilla muuttuva pikamuoti on luotu koukuttamaan, se luo myös illuusion, ettei kuluttajilla olisi varaa muuhun, kuin parin euron vaatteisiin. Vaikkakin on todettava ettei se suurisummainen hintalappukaan kerro vaatteen kestävyydestä yhtikäs mitään. Kuitenkin vaikka viiden euron t-paita kestäisikin kulutusta, on vaikea nähdä, että sen tuotantoketjussa olisi jokainen tekijä saanut riistämättömän korvauksen – saatika riistämättömät työolot.

 

Suomeen rantautui ensimmäiset pikamuotiketjut 80-90 luvun taitteessa. Sitä ennen vaatteet maksoivat suhteessa enemmän, ne kestivät kauemmin ja niitä käytettiin kauemmin. Ennen muinoin sesonkeja oli kaksi. Kesä ja talvi. Sitten neljä. Kevät, kesä, syksy ja talvi. Nyt sesonkeja on laskutavasta riippuen jopa 52. Vuoteen mahtuu 52 tai 53 viikkoa.

 

Suora lainaus Imagen jutusta (joka kannattaa lukea) pistää miettimään; ”Jokainen suomalainen hankkii vuodessa noin 13 kiloa uusia vaatteita ja kodintekstiilejä. Jätteeksi tästä päätyy valtaosa – kymmenisen kiloa.” Ja vaikka me suomalaiset ollaankin hyviä kierrättämään, ei se auta että ostamme niin huonoa laatua, ettei se kierrätykseen sovi, taikka muutoin niin harkitsematonta, ettei se meitä viikkoa enempää miellytä.

 

Suurista ongelmista huolimatta myönnän rakastavani vaatteita. Muotiakin, mutten pikamuotia enkä trendejä. Trendit eivät kestä, ne nuukahtavat yhtä nopeasti kuin puhkeavat kukkaankin. Enkä jaksa ymmärtää sellaista seikkaa, ettei vaikka peplum-paitaa voisi käyttää tietyn ajan jälkeen, vaikka itse sellaisesta pitäisi. Miksi ei täytetä kaappeja vaatteilla, joita tahdotaan käyttää hamaan tulevaisuuteen saakka? Siihen ainakin itse pyrin.

Tagged , , , , , , , , , , , , , ,

4 thoughts on “PIKAMUODISTA

  1. Olipa todella hyvä teksti tärkeästä aiheesta. Peukutan molemmilla peukuilla! On häiritsevää, miten välinpitämättömästi iso osa suomalaisistakin ihmisistä suhtautuu pikamuodin eettisiin ja ekologisiin ulottuvuuksiin sekä niiden valmistuksessa että niiden koko elinkaaressa. Toivottavasti tässä alettaisiin mennä parempaan suuntaan.

    1. Kiitos kommentistasi! Ainakin yleinen tietoisuus asiasta on nyt ollut kasvussa, että ehkä tästä pikkuhiljaa ollaan parempaan suuntaan menossa. Toivottavasti ainakin. 🙂

  2. Erittäin hyvä teksti, joka mielestäni sopisi luettavaksi vauvasta vaariin. Yleensä diggailen enemmän pidemmistä asiateksteistä, mutta tämä sopi tiiviiksi paketiksi. Kiitos, että kirjoitit aiheesta! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *