LAHJAVINKKI: HÖYRYÄVÄT MAKUELÄMYKSET

LAHJAVINKKI: HÖYRYÄVÄT MAKUELÄMYKSET

ekologinen joululahja

*Yhteistyössä Paulig ja Maitokahvimedia.

Jouluihmisenä lahjapuoli pohdituttaa heti syksyn kylmetessä. Tosin useimmiten aatokset ehtivät kaikota ennen toteen käymistä, ja sitten panikoidaankin pukinkontin täytettä viime hetkillä. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin yllättävän selkeä.

Yksi vuosittain aivonystyröitä vaativa kohde on päiväkodin henkilökunta. Kun lapsia on useammassa ryhmässä, on hoitajia luonnollisesti useita. Ja onhan se hivenen vaikeaa muistaa ihmisiä, joiden mieltymyksistä ei tiedä yhtikäs mitään. Sen sijaan kuluvat hyödykkeet, kuten kahvi, (joka on myös opiskelijakukkaroystävällinen) mahdollisuus muistaa koko päiväkodin henkilökuntaa. Uskoakseni kofeiinia kuitenkin tarhojen taukotiloissa kuluu.

Joulukuussa koostamme makuelämyksen parista, erilaiset paahtoasteet sekä makuvivahteet omaavista, Pauligin Muumi- sekä Kaupunkikahveista, joista etenkin pinkki Sydney on ollut isosti esillä. Kaupunkikahvit koostuvat viidestä erilaisesta kaupungista ja mausta:

  • Tummapaahteinen Barcelona sisältää muun muuassa Etelä-Amerikan vivahteikkaita kolumbialaisia kahvipapuja sekä intialaista robusta.
  • Tumman ja vahvan Havana kahvin makuun päästään sekoittamalla arabica ja robusta –kahvilajikkeita.
  • Keskitumma aromikas New York sopii pitkin päivää nautittavaksi.
  • Parisien puolestaan on loisto pohja nautinnollisille Café au Lait -maitokahveille.
  •  Vaaleapaahtoinen Sydney on hedelmäinen sekä tasapainoinen makunautinto.

 

Muumikahvien kanssa päästään puolestaan makumatkalle vuoden ympäri. ”Maista minttuinen kevät, mustikkainen kesä, keskipaahtoinen syksy ja tummapaahtoinen talvi.”

 

 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *