LUKUVINKKEJÄ SYKSYYN

LUKUVINKKEJÄ SYKSYYN

Tiesitkö, että lukemalla aivosi saavat uusia virikkeitä, joka käynnistää moninaisia tunne- ja ajatteluprosesseja? Viihdyttävän ja rentouttavan (unta parantavan) arvon lisäksi lukeminen avaa meille mahdollisuuden oppia uutta, ymmärtää käytöksen syitä sekä samaistua. Se kehittää sanavarastoa, kommunikointitaitoja, empatiakykyä, auttaa erityisesti ikäihmisten muistijärjestelmää vaikuttamalla positiivisesti muistin säilymiseen, parantaa keskittymiskykyä sekä kehittää lukutaitoa.

 

Tänä kesänä luin kolme raskasta, mutta todellakin lukemisen arvoista kirjaa. Omalle lukulistalleni valikoituu useimmiten varsin synkät ihmiskokemukset ja olen saanut tästä negatiivistakin palautetta, mutta mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että vaikeista asioista kirjoitetaan ja että niitä luetaan, sillä ilman tietoa mikään ei muutu.

 

Seitsemän nimen tyttö

Hyeonseon Leen Seitsemän nimen tyttö kertoo tositarinan nuoren tytön loikkaamisesta Pohjois-Koreasta Etelä-Koreaan. Kirjassa kerrotaan elämästä Pohjois-Koreassa, uskomattomasta selviytymistaistelusta Kiinassa ja elämisestä peitenimien takaa.

Olin Isisin vanki

Farida Khalafin ja Andrea C. Hoffmannin Olin Isisin vanki kertoo tositarinan jesiditytön joutumisesta Isiksien orjaksi, ystävyyden voimasta sekä hermoja raastavasta pakomatkasta.

Lapin kuninkaan tytär

Stina Kachadourianin Lapin kuninkaan tytär kertoo sota-ajasta Suomessa. Kirja perustuu moniin historiallisiin lähteisiin sekä kirjailijan omiin muistoihin. Vanhempien kirjeistä tehdyt lainaukset tekevät tekstistä todentuntuisen.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *