OSTOLAKKO – KOSMETIIKKA

OSTOLAKKO – KOSMETIIKKA

Olen päättänyt jatkaa kesällä mönkään mennyttä ostolakkoa. Tarkoituksenanihan oli elää 100 päivää kuluttamatta vaatteisiin tai muihin asusteisiin sekä kuvata asut päivittäin someen. Hyvä yritys laski kuin lehmän häntä, kun kuvioon asteli liian monta hallittavaa asiaa ja se ostomaniaan syössyt Ateenan reissu.

Tässä syksyn kynnyksellä, haluan lähteä hakemaan tuottoisampaa kokemusta. Eli tarkoituksenani on olla 100 päivää ostolakossa, joulun tienoille saakka. Siten etten osta vaatteita, asusteita, kodintarvikkeita, kosmetiikkaa (ennen kuin edelliset ovat käytetty.) En edes lapsille, mikäli niille ei ole todellista tarvetta. Ja tällä kertaa en lupaa päivittäisiä asukuvia, aikani yrittäjänä, opiskelijana sekä äitinä ei siihen yksinkertaisesti riitä. Pyrin kuitenkin aktivoimaan tämän blogin kerta viikkoon päivittyväksi.

Sitten ensimmäiseen osioon eli kosmetiikan tuhoamiseen. En ole kummoinen kosmetiikalla läträäjä, toki purkkiarsenaliinini on useita seuraamiani minimalisteja mittavampaa, mutta tuttavapiiriäni vähäisempää.

 

KASVOT

Pyrin käyttämään kaiken vanhan pois, ennen uuden ostamista ja tällä hetkellä puhdistan meikit perusvoiteella. Perusvoiteethan ovat täysin pätevä tapa (googlaa vaikka apteekin perusvoiteet) puhdistaa kasvot ja juuri niitä on yli tarpeen laatikoihin jemmautunut.

Voiteen jälkeen pesen kasvot vielä mineraalisuolapalalla, mikäli muistan. Pyrin käyttämään tätä myös aamuisin.

Kosteuttajana toimii sama perusvoide, kuin puhdistuksessa.

Kerran viikossa kuorin ihon Mossan kuorinta-aineen päätyttyä sokerilla/kahvipuruilla/soodalla sekä naamioin Madaran peel / savinaamiolla / näytekokoisilla luonnonkosmetiikan naamioilla.

Kunhan voidejemma on tuhottu, tahdon kokeilla Frantsilan kotimaisia tuotteita.

ostolakko

MEIKKI

Olen laiska meikkaaja ja kuvassa näkyy kaikki tällä hetkellä käyttämäni meikit. Arjessa ja juhlassa.

  • Madaran city cc-voide
  • Dr. Hauschkan aurinkopuuteri, (jonka vaaleinta sävyä sipaisen myös luomiin.)
  • Lumenen kulmaväri
  • Maybelinen ripsiväri (en suosittele)
  • Vaselinen huulirasva (en suosittele)

 

HIUKSET

Pesen hiukset (pari kertaa viikossa) Urtekramin kookos-shampoolla sekä (vielä toistaiseksi) XZ hiushuuhteella.  Sävytän hiusta silloin tällöin Fudgella, se on aine, josta en ole valmis luopumaan, vaikkei se luonnonkosmetiikkaa olekaan. Jätettäväksi hoitoaineeksi sipaisen kosteisiin hiuksiin hiusöljyä (joka sisältää myös lämpösuojan.) Se on kestänyt jo toista vuotta ja kestää varmasti seuraavankin… Kaapissa on myös Olaplexin kotihoitoaine, mutta sen käyttö on hyvin verkkaista. Joskus pelastan kuotalon kuivashampoolla.

Noin muuten olen aina ollut superlaiska föönaamaan, enkä sitä harrasta. Käännän hiukset ehkä kerran viikkoon ja sillon suihkin surutta lakkaa.luonnonkosmetiikka

VARTALO

Blogikemuista saatu Rexonan suihkugeeli loppui ja nyt olisi tarkoitus vaihtaa palaversioon. Sellaiseen luonnolliseen koko perheelle sopivaan, joita meillä on ennenkin nähty. Vartalovoiteen käytöön en ole päässyt rutinoitumaan tässä lapsihärdellissä. Itseasiassa vuoden hyvin vähäinen kehon rasvaus todisti, ettei se (itselleni) kovin välttämätöntä olekaan. Paitsi jalkapohjille.

 

JALAT

Tässä myönnän fuskaavani ja vähä väliä vannon ryhdistäytymisen nimeen, mutta ei. Aika tai kiinnostus ei vain riitä tarvittavaan määrään raspausta ja rasvausta. Ehkä otan tämän ongelman selättäväksi ensi kesään mennessä.

 

KYNNET

Silloin kun jaksan kynteni hoitaa, lakkaan ne Sensationail geelilakalla (viime kerrasta on heittämällä ainakin kuukausi.) Ne pysyi viikon pari pelkällä lasten hoidon tuomalla pesutarpeella, mutta nyt kun päiväni koostuu lasten hoidon lisäksi puusta, pölystä, remppareiskakoneista, repimisestä ja vääntämisestä, olen sen verta skeptinen muovilakan(?) pysyvyydestä, että olen käyttänyt aikani suosiolla muuhun.

 

Lue myös:

Puhutaanko hiuksista?

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *