VUODEN ENSIMMÄINEN ASU JA POHDINTAA KOHTUUDESTA

VUODEN ENSIMMÄINEN ASU JA POHDINTAA KOHTUUDESTA

Monesti ekologisesta elämästä keskusteltaessa muistutetaan kohtuudesta. Mutta mitä kohtuus näillä leveyspiireillä tarkoittaa? Vaikka täällä pohjolassa onkin porskutettu sukupolvi sukupolvelta lämmittämättömissä hökkeleissä turkikset niskassa, ei tämän vuosisadan mukavuuksiin tottuneilta ihmisiltä voi kaiketi lämpöä asunnoista riistää.

Nykysuomalaisten elintapa vaatisi 3,6 maapalloa, mikäli kaikki kuluttaisivat samoin.

Ja koska suomalaisten hiilijalanjälki koostuu suuresti asumisesta, voidaan pohtia kuinka paljon lämmitettyä tilaa ympärillemme tarvitsemme? Esimerkiksi jokaisen lapsen oma huone on varsin uusi keksintö kulttuurissamme. Ahtaasti asumisen normi on tilastokeskuksen mukaan ollut vielä 1970-luvulla: ”enemmän kuin kaksi henkilöä huonetta kohti, kun keittiö lasketaan lukuun.” (Eli keittiölliseen kaksioon on mahtunut kuusi henkeä.) 1990-luvulla ahdas asuminen tarkoitti, asuntoa jossa asuu enemmän kuin yksi ihminen huonetta kohden. Keittiötä ei huomioida. (Kaksioon mahtuu kaksi henkeä. Kolmioon kolme jne.) Tätä määritelmää käytetään yhä.

Meitä asuu kolmiossa viisi. Enkä koe oloani asunnon puolesta ahtaaksi. Sen sijaan olen vakuuttunut, että ahtauden määre elää symbioosissa tavarasuhteen kanssa. Kyllä sitä 400 neliöisestä omakotitalostakin ahtaan saa, kun laittaa sinne hamstraajan asumaan.

Sitran elämäntapatesti, joka lienee jo kaikille tuttu, kertoi oman hiilijalanjälkeni 3700 kiloiseksi, (joka on puolittainen 7300kg keskiverrosta.) Suurimmalta osalta lukua kasvattivat matkailu ja ravinto. Kuluneen vuoden aikana lensimme miehen kanssa kaksin Ateenaan sekä seilasimme kerran myrskyisellä Itä-merellä. Lukua puolestaan alensi pienimuotoisempi asuminen, mutta kestävä taso lienee kuitenkin kahdessa tonnissa.

Huvikseni laskeskelin, että välttelemällä matkustamista, ryhtymällä vegaaniksi sekä luopumalla autosta pääsisin kahteen tonniin. (Mikäli testin laskentatapaan on luottaminen.) Kuluvan vuoden aikana tahdon kyllä laskea jälkeäni entisestään, mutta kestävään 2000 saattaa olla vaikeampi päästä. Sillä vaikka emme etelän rantalomista tällä haavaa haaveilekkaan, täysi autottomuus ei ole kohdallamme realistinen tilanne. Ravinnon puolesta vegaaniksi tai vegaanipainotteiseksi voisin hyvin ryhtyäkin.

Ruokaa en ole koskaan oppinut haaskaamaan. Vietin lapsena aikaa sota- ja pula-ajat nähneiden ihmisten pöydässä, siinä oppi kunnioittamaan ruokaa. Mutta vaatteita olen ostanut elämäni aikana koko kylän tarpeelle. Ja vaikka kuinka kivaa tekstuuria vaateliikkeet pursuavat, en kykene ohittamaan sitä faktaa, että pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento ja laivaliikenne yhteensä.

Turhaa kulutusta on tietysti helppo laskea ostamalla vain tarpeseen. Kunhan ensin osaa erottaa tarpeen halusta. Itselläni on nyt kaverin innoittamana meneillään vuoden mittainen neljän vaatteen/asusteen hankintakiintiö. Ensimmäinen ostos tulee olemaan talvikengät. Katsetta, kelin vaihtelua sekä pulkkamäkeä kestävät monot. Ehkä saan ne hommattua ennen kuin isovarvas porautuu vuosia vanhoista, liukkauden vuoksi hyvin epäkäytännöllisistä pulkkamäkikengistäni, Ugg:eista.

Toinen ostos on mustat sekä mukavat balleriinat. Muuta tarpeellista en edes keksi. Motivaatio loistaa kohdillaan, ehkäpä juuri siksi, ettei arkeeni ole mahtunut vaatteiden tai muunkaan materian hamuaminen.

Vuoden ensimmäinen asu:

Hame: ostettu kierrätettynä Punaisen Ristin Kontista

Kengät (jotka eivät näy): Kierrätyskeskuksesta 6 eurolla. Päälle satasen kengät näyttivät ostohetkellä käyttämättömiltä.

Paita: Uutena alennuksella ostettua pikamuotia. Ostohetkellä oli tietysti pakko saada. Jälkeen päin huomaa ompelijan kiireen. 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *